sunnuntai 22. syyskuuta 2024

SYYSPÄIVÄNTASAUS


Auringonkukat


Amiraaliperhonen

Neitoperhonen

Kosmoskukat


Syksy  on saapunut hiljalleen,
 syyskuun loppupuolella on  ollut vielä lämpöisiä ja aurinkoisia päiviä. 
Joitain perhosia tapaa vielä syyskukkijoiden kukinnoissa. 
Sunnuntaina oli syyspäiväntasaus. Se tarkoittaa, että ympäri maapallon päivä ja yö ovat kaikkialla suunnilleen samanpituisia. Suomessakin päivät alkavat pohjoisessa olla lyhyempiä kuin etelässä.


 



tiistai 25. huhtikuuta 2023

Kevään loistoa


Lumikellot


Laulujoutsenet Kymen virralla


Nokkosperhonen idänsinililjan kukinnolla


Valkoinen sorsa löytänyt morsmaikun


Kevättähdet loistossaan










 








 

 


lauantai 30. huhtikuuta 2022

Nyt on kevät

 


Lumikellot (Galanthus)

Keväällä ensimmäiseksi maasta nousevat lumikellot  ihastuttavat puhtaanvalkoisella, 

nuokkuvalla kukallaan ja raikkaan vihreillä lehdillään. 


Kevättähti (Scilla forbesii)


Kevättähti on käännetty englannista-Scilla-osa Chionodoxa, 
joka tunnetaan nimellä lumenloisto




 
Sahramit eli krookukset (Crocus)

Krookukset eli sahramit ovat kevään värikkäitä ensikukkijoita. 



Kangasvuokko (Pulsatilla vernals)

Kangasvuokkoja on kasvanut Salpausselän harjanteella 

jo noin 12 000 vuotta. 

Se kuuluu samaan sukuun kuin valko- ja sinivuokko.


Idänsinililja (Scilla siberica), Nokkorperhonen (Aglais urticae)

                     Idänsinililja eli siperiansinililja on monivuotinen

hyönteispölytteinen sipulikasvi. 

Kevätaurinko herättää nokkosperhosen liikkeelle huhtikuussa.

Talvehtineiden nokkosperhosten lentokausi alkaa yleensä huhtikuun puolivälin paikkeilla 

ja päättyy kesäkuun alussa.


torstai 20. tammikuuta 2022

Talvinen auringonnousu





 






Tammikuun muutamat pakkasaamut auringonnousun aikaan 
ovat uskomattomat taianomaisia.
Joki virtaa vielä vapaana ja vesi höyryää  -24 asteen pakkasessa 
ja auringonnousu on huikean sävyinen.


sunnuntai 22. elokuuta 2021

Lokakuu


Lämpimät, aurinkoiset päivät ovat palaneet vielä näin lokuussa. 
Vihdoin täälläkin päin on ruskaa. 
Puut ja pensaat hehkuvat upein värisävyin. 
Saimpa  ikuistettua tilhiparvesta joitain yksilöitä. 
Tosi upeat ja liikkeissään  nopeat lintuset.

Tilhi







Näkymä Heinolan vesitornille

Ruska


Pieni Lintu - MakroTex challenge

Tästä lisää upeita postauksia lokakuusta


maanantai 21. kesäkuuta 2021

Kesä

 Kesä on täällä nyt.

Iki-ihanat päivänkakkarat ovat aukaisseet kukkansa ja harakankellot  keinuvat vienossa tuulessa.

Niityllä  liitelevät  useat perhoset eri sävyisenä, on vaaleansinisiä, kullansävyisiä ja vihreän hohtoisia.

Siinäpä sitä perhosbongaajalle onkin tehtävää, kun eri sinisiipilajeja yrittää tunnistaa ja muutkin pienet  kaunottaret nimetä.


Päivänkakkara

Kangasperhonen

Ketokultasiipi

Sinisiipi

Harakankello